Ompelijalla ja napinaa kevätmuodista

Eläkkeelle jäänyt laatukangaskaupan omistaja suositteli tiettyä helsinkiläistä ompelijaa, ja hänen luokseen sitten sovin tapaamisen. Yleensä kuulemma ensi tapaamisen aikana vain keskustellaan ja mietitään asiakkaan tarpeita, mutta minä olin jo oikeastaan selvittänyt itselleni mitä tarvitsen. Kangaskin löytyi ompelijan varastoista (alkukuvan ruskean-harmaan kirjava italialainen villakangas - villan ekovaikutuksesta en oikein saanut tolkkua, mutta en myöskään keksi mistä muustakaan kävelypuvun voisi teettää. Esim. nokkoskankainen jakkupuku olis vähän liian avant-garde tarkoituksiini!). Ompelija oli kuulemma jo puhelimessa arvellut äänestäni, että tämä kangas olisi minulle sopiva! Ja parempaa en olisi keksinyt, vaikka olisin yrittänyt.
Kallista se kyllä oli kuin mikä, en ole ikinä ostanut muuta kuin hienointa pitsiä tuohon metrihintaan, mutta tässä tapauksessa ei vain ole mitään järkeä pihistellä kankaan kanssa. Laskeskelin, että puvun pitäisi olla vaatekaapissani noin 15 vuotta, jotta hinta tulisi kuitatuksi (kerta viikossa -käyttötahdilla). Tämähän ei onnistu, jos kangas ei ole mitä loistavinta laatua.

 Luonnokseni ompelijan ensitapaamista varten. Jakkuun tulee kaareva helma, shaalikaulus, kaksi nappia (lyhyt torso, ei mahdu enempää) ja pitkälinjainen pääntie.

 Muutamia kuvia ompelijan luota. Ompelimo on 50-lukulaisessa talossa lähellä Olympiastadionia.

Sain myös kuulla, että vartalonmittani ovat "perinteiset". Ei ihme, että vanhat muotilehdet puhuttelevat minua yleensä enemmän kuin uudet. Ostin tässä junamatkan huviksi uuden Olivian, ja tuli sitä silmäillessä mieleen, että on helppoa olla ostamatta uusia vaatteita jos ne näyttävät tältä...

En ottaisi pussittavaa metallinhohtaista minitakkia, vaikka maksettaisiin, ja minimittaiset metallishortsit minulta kieltää jo siveyslautakunta (vaikka ne olisivat kuinka Samujin). Liiveihin ehdin kyllästyä perusteellisesti jo viime kerralla, kun ne olivat muotia (josta ei sitäpaitsi ole kovinkaan pitkä aika), ja ylipäänsä näistä asuista henkilökohtainen mielipiteeni on, että kuvien joutsenkaulaista ammattimalliakin ne rumistavat. Miltähän näyttäisi, jos vaatteet olisi sommiteltu kaksi kertaa painavamman ja puoli metriä lyhyemmän naisen päälle? Eipä ainakaan tarvitse pelätä, että kauppojen tarjonta houkuttaisi minua yltiöshoppailemaan.

Ainoa juttu, josta todella innostuin, oli Miina Supisen ruskeanpunainen huulipuna. Todella soma Lumikki-look! Onneksi meikkipussissani oli tämän sävyinen rajauskynä, ja pääsin heti kokeilemaan tyyliä. Supisen tumma tukka sopii siihen kyllä paremmin.