Arvonta!

Perjantaina lupailemani arvonta tapahtuukin vasta nyt, käytin koko viikonlopun remontteeraamiseen... (huomioin kyllä myös edelliseen postaukseen ilmoittautuneet!).

Sen kunniaksi, että blogilla jossain vaiheessa oli 200 lukijaa, ja toivottavasti taas joskus on, arvon seuraavat jutut:
1) Uusin Image-lehti muotiteemalla, päätoimittajana Outi Pyy
2) Kehräämö Salo-Angoran tupasvilla-suomenlampaanvillalankaa
3) Yksi Hyvän mielen vaatekaappi

Ilmoittaudu alle yhteystiedoin ja mainitse myös, mikäli jokin palkinnoista ei ole sinulle sopiva. LISÄKSI kerro mikä vaate on tullut nopeiten käyttökelvottomaksi tai muuten ollut suurin pettymys (on niin hyvä tilaisuus kerätä taustatietoa uutta kirjaa varten)!

Pikku Onnetar valitsee voittajan maanantaina myöhään illalla.

Viime aikoina tapahtunutta:

1) Luikin eilen mieheni siivellä Dieselin ja Imagen yhteisbileisiin, jossa Outi Pyyn päätoimittama muotinumero lanseerattiin. Siellä oli hyviä drinkkejä, hassuja keksejä, musiikkia ja popkornia sekä muotiväkeä mustissaan. Yhden drinkin jälkeen kaikki myynnissä olevat vaatteet alkoivat vaikuttaa potentiaalisilta hyviltä hankinnoilta – jopa esim. vyöt, joita en juurikaan käytä, ja vähään käyttöön tarvittavat vyöt minulla jo on.

Tässä sovitan avaruusprinttipaitaa miesten puolelta, josta näin heti ensi vilkaisulla henkarissa että malli ei missään tapauksessa sovi minulle, eikä sopinutkaan, mutta eipä jää ainakaan vaivaamaan kun kokeilin. Joku kuviollinen paita, jota voisi pitää jakkupuvun kanssa, pääsee tällä testauksella hankintaharkintaan. Galaksiprintti oli muotihitti joitakin vuosia sitten, mutta tuskin avaruus aiheena voi ikinä vanhentua totaalisesti?

Talouteen tuli pippaloiden seurauksena tarpeettoman monta Imagea, yksi riittää perheelle, joten ajattelin arpoa yhden lukijoille esim jo huomenna. En ole vielä lukenut lehteä kunnolla, vain selaillut, mutta hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa!

2) Kävin Tekemisen arvoista -nimisessä vaatesuunnittelijoiden lopputyönäyttelyssä Kalleria-nimisessä galleriassa, jos liikkuu Kalliossa niin suosittelen. Varsinkin Emilia Laitisen työ oli kiinnostava, erikoisestikin kirjallinen osuus. Auki vielä huomenna, kiirettä pitää!

3) Tapasin haastettelun merkeissä Nokian Neulomon väkeä – erityisen hauskan tilanteesta teki se, että haastattelun kuluessa pääsin seuraamaan livenä kuinka ensimmäinen ennakotilauserä ehti useiden vaatekokojen osalta myydä loppuun. Ihania tyyppejä, tulin todella iloiselle mielelle heidän optimistisesta meiningistään. Niin, ja siitä että koe-erän trikoon lanka on nimenomaisesti valittu laatua joka ei nyppyynny ja jossa painovärit pysyvät pesusta pesuun hyvänä. Jos oikein käsitin, niin vortex-kehrättyä lankaa, jolla tosiaan testatusti on hyvät ominaisuudet!

 

4) Tehtiin MMMadethis-blogin Marian kanssa informatiivista videota aiheesta nypyt. Jos tästä tulee hyvä, niin tehdään lisää. Uskomattoman suuritöistä kyllä, tähtäämme max 4 minuutin videoon ja kuvauksiss meni n. 8 tuntia!

5) Olin kameran edessä myös Kuningaskuluttaja-ohjelman kuvauksissa, jossa etsittiin Itiksestä koko elämän kestävää tuotetta. Minä olin paikalla vaatealan ihmisenä, muut kaksi olivat Marttaliiton edustaja ja muotoilija. Jutun idis lähti somessa kiertäneestä jutusta, joka kertoi Buy me once -nettikaupasta. Löytyykö tavallisesta kauppakeskuksesta koko elämän mittaisen liiton kestävää tavaraa? Voin paljastaa, että löysin, mutta jääköön salaisuudeksi mitä ne olivat.

Kävin viikonloppuna puhumassa Helsingin työväenopiston käsityötarvikekirppiksen yhteydessä. En varannut rahaa mukaan, koska ajattelin etten kuitenkaan tarvitse mitään enkä osta mitään... no, sitten kun osuin pöytään, jossa myytiin vanhaa hyvää leavers-pitsiä, kuulemma suomalaista (eli siis Vaasan pitsitehtaasta), niin jouduin sitten ostamaan velaksi. Sitten oli putki päällä ja menin ostamaan edullisen viskoosipalan – juuri sopiva Pikku Onnettaren kesämekoksi – ja 20-luvun tyllipitsiä pätkän tulevan mekon helmaan. Virkatut pitsikäsineet sain lahjaksi ystävältäni, todella suloiset, ehkä näillekin jokin käyttökohde löytyy.

Laatuaiheesta ehdotan lukemaan Aamulehden jutun, jossa arvostelen halpiskaupan T-paidan ja muutenkin kerron tekstiilien laadusta.

Libertyn japanihenkisiä painokuseja vuosisadanvaihteesta

Jos taas kaipaa jotain joka hetkeksi irrottaa ajattelemasta 2010-luvun mälsyyksiä, kehotan menemään pian aukeavaan Ateneumin Japanomania-näyttelyyn, jossa esitellään pohjolan japonismia 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Aivan mahtava. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka mitä kotoisimman suomalaiskansallinen Pekka Halonen osoittautuukin lainanneen/inspiroituneen japanilaisesta estetiikasta! Perjantaina on aiheesta seminaari, johon voi osallistua museolipun hinnalla.

 

Japanilainen painoseula, jonka valmistamisessa on käytetty hiuksia!!

Villa villallaa lallallaa

Kävin eilen vetämässä vaatelaatutyöpajan Keravan opistossa (kiitos kaikille paikalle tulleille!) ja sen jälkeen tuli sellainen olo että kyllä tästä kirjankin saa aikaan. Hehkutin hiukan suomenlampaan villaa – ja sain esityksen jälkeen kuulla, että myös Gotlannissa puhutaan heidän omista lampaistaan tasan samoin sanoin: upea villa, jota kuitenkaan ei osata arvostaa tarpeeksi ja joka menee suurelta osalta nykyään hukkaan. Mitä lammaskantoja sitten osataan arvostaa villan kannalta? Ainakin islantilaiset ovat osanneet tuotteistaan omat lampaansa. Merinosta kuulee kyllästymiseen saakka. Mutta muutoin maailman monilukuiset ja monipuoliset lammasrodut ovat valitettavan huonosti kuluttajien tietoisuudessa. Villa on "vain villaa".

Luen juuri hurmaavaa pikku kirjasta ison-Britannian lammasroduista, joita on saaren joka kolkassa omansa. Joka rodulla on erilainen, eri käyttöön sopiva villa. Villa on selvästi aines, joka hyötyisi paremmasta brändäyksestä ja eriyttämisestä. Mahdollisimman ohutta (=kutittamatonta), kiharaa villaa tuottavat rodut ovat tällä hetkellä suosiossa, kun taas paksua ja karheaa esim. mattoihin tai ulkopukimiin sopivaa villaa tuottavat ovat sukupuuton partaalla (koska mattoihin ym sisustustarpeisiin käytetään nykyään enimmäkseen tekokuituja). Mutta jos osattaisiin kiehtovasti esitellä mitä jännittäviä, erilaisia kankaita voidaan tehdä karkeamistakin villoista, niin ehkä asianharrastajat ainakin innostuisivat. Esim. Herdwick-lampaan kovasta, karkeasta ja suorakuitusesta villasta tehdään (tai siis tehtiin vielä 50-luvulla, jolloin kirja painettiin) kestävää Hodden Grey -nimistä kangasta. Kuinka mahtavan kiinnostavaa olisi esim. takkikaupoilla saada kuulla että tämä harmaa takki on tehty Cumberlandin maakunnassa paikallisten perinnelampaiden villasta ja samaa kangasta käyttävät tietyt brittiarmeijan regimentit uniformuissaan.

Islanninihme-villatakkini on osoittautunut todella hyvin sekä kylmää, tuulta että sadetta pitäväksi, ainakin pöyhöävää tihkua se pitää erinomaisesti. Ihoa vasten islanninvilla ei olisi kovin miellyttävää, mutta ulkovaatteessa juuri paikallaan – käy järkeen, koska juuri tuulisessa ja märässä ilmastossa sen pitää lammastakin lämmittää. Mitä kaikkia muita juuri tiettyyn käyttöön sopivia villoja maailmassa mahtaisi ollakaan, jos vain tietäisi ja löytäisi?

Swaledalenlampaat katoamassa
Islanninlampaat muodissa 
Musta Welshin vuorilammas ei ilmeisesti ole vaarassa

Kyllä taas saa kadehtia klassisesta herrainpukeutumisesta kiinnostuneita miehiä - mahtava opas tweedin moniin lajikkeisiin
Wovember – villanarvostusprojekti 
Lista brittiläisten lammasrotujen villatuotteita myyvistä firmoista

 Kohti koristeellisempaa elämää -projekti on edennyt mm. polttamalla kynttilöitä illallisen aikaan, laittautumalla pikkumustaan kun kaverit tulevat syömään ja hankkimalla talvikauden suosikkijälkkäriäni marinoituja päärynöitä parhaiten esittelevät puristelasikipot Kierrätyskeskuksesta. (Nihtisillan Kierrätyskeskuksen astiahyllyt ovat yksi vaaranpaikka. Olin vähällä ostaa tusinan huumaavan sööttejä kukkakuvioisia jälkiruokalautasia, mutta viime hetkellä soitin miehelleni, joka ääni epäuskoa tihkuen kysyi "mihin ihmeeseen ajattelit meidän tarvitsevan lisää lautasia", jolloin lumous särkyi ja muistin että minunhan piti ostaa syviä jälkiruokakulhoja. Huh! Olipa väärä ostos lähellä! Hyvä että tukihenkilö on puhelinsoiton päässä.)

Lisäksi olen ostanut uuden kodin lähellä olevasta Kupla-nimisestä liikkeestä modistin tekemän pääkoristeen (ylin kuva) & Recci-myymälästä 50-luvun hameen (tuossa yläpuolella). Samainen modisti oli tehnyt myös vanhoista nuhjaantuneistaa huopahatuista pitsillä päällystämällä ym. muokkaamalla sieviä uusia hattuja, hyvää materiaalin uusiokäyttöä.

Recci-myymälässä tykkään paitsi piristävän värikkäistä ikkunasomistuksista myös siitä, että jonkinlaista tyyli- ja laatukarsintaa on tehty ostajan puolesta. Minun makuuni tietty voisi olla julmempikin, mutta epäilemättä tasapainoilu ostajille sopivan hintatason ylläpitämisen ja toisaalta kelpaamattoman pois raakkaamisen välillä on oma taiteenlajinsa. Ostamani hame oli ainakin riittävän edullinen vintagevaatteeksi, 8 e. Vetska pitää tosin vaihtaa, mutta se on onneksi helppo homma. Kevääseen mennessä, jolloin tuon voisi punaisten balleriinojen ja harmaan paidan kanssa laittaa päälleen, se on varmaan jo tullut tehtyä...

Jotta talouden tavaravirrasta ei jäisi virheellinen käsitys, liitän alle todistusaineistoa kierrätyskeskukseen päätyneistä kamoista. Ennen muuttoa varsinkin oli aivan häkellyttävää kuinka monesta tavarasta oli tarve päästä eroon. (Niinpä sitten mahduimmekin 10 neliötä entistä pienempään asuntoon ihan kunnialla.) KUNPA VAIN olisi kätsästi keskustassa k-keskus kuten vanhoina hyvinä aikoina. Nyt manguin yhden kyydin äitiltä, toisen veljeltä, kolmannen appivanhemmilta ja yhden satsin vein taksilla, sen lisäksi että olen pienempiä eriä vienyt käsivaralla bussilla.

Morjens vaan tavarat, kiitos että olitte ja vielä isompi kiitos kun häivyitte!

Miksi viskoosi kieltäytyy maatumasta?!!?

Olen nyt ajautunut sivuun kurssiltani ja päätynyt selvittämään miten eri tekstiilikuidut todellisuudessa maatuvat – alkoi niin kovasti ihmetyttää tuo viskoosin käytös mistä edellisessä postauksessa kirjoitin. Viskoosi kun on selluloosaa ja sen pitäisi maatua siinä kun muunkin selluloosan, mutta silti viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän kuin tekokuituiset, siis että ne säilyvät merivedessä ja tulevat pikku meriöppiäisten syömiksi, ja löytyvät sitten niiden suolesta ihan tunnistettavina väriaineineen kaikkineen.

Selluloosakuitujen valmistaja Lenzing on testannut omien viskoosiensa maatumisen, ja ne kuulemma maatuvat viikossa lähes olemattomiin. Ihan niinkuin sopii olettaakin, tietysti vähemmän ihanteellisissa oloissa kestää varmaan kauemmin, mutta maatuvat joka tapauksessa. Mutta tästä herääkin ajatus, että maatumattomuuden syy onkin väriaineissa tai muissa aineissa joilla viskoosia on käsitelty. Lenzing on luultavasti testannut viskoosiensa maatumisen käsittelemättöminä.

Li et al. testasivat kolmella eri tavalla käsitellyn puuvillan maatumista: käsittelemättömän, pehmentimellä käsitellyn ja resiinillä käsitellyn. Pehmennin edisti maatumista käsittelemättömään puuvillaan verrattuna. Resiini hidasti maatumista, vaikkakin verrokkina toimineeseen polyesteriin verratessa kaikki kolme puuvillaa julistettiin maatuviksi. (Tutkimusta on btw rahoittanut Cotton inc., vetäkää tästä ja verrokin valinnasta omat johtopäätöksenne...)

Resiiniviimeistyksiä käytetään tekstiiliteollisuudessa paljon, sillä niillä saadaan ominaisuuksia joita kuluttajat arvostavat, kuten rypistymättömyys, pesukonepestävyys villalle (superwash), ja viskoosiin pesunkestoa (siinä mielessä että pitää alkuperäiset mittansa pesussa, eikä levähdä omituisen muotoiseksi mikä oli viskoosin alkuvaiheen ongelma). Resiiniviimeistys näyttää olevan hyvin yleinen viskoosilla, tosin tarkkoja prosentteja on vaikea löytää. Joka tapauksessa googlailun perusteella näyttää siltä, että ehkä juuri resiinikäsittely hidastaa viskoosin maatumista sen verran, että viskoosikuidut ehtivät seikkailla miniäyriäisten ruuansulatukseen ongelmia aiheuttamaan. Mutta tämä pitäisi testata, toistaiseksi tämä on vain hypoteesi.

Loppupäätelmä 1: Tutkimusta tekstiiliviimeistysaineiden vaikutuksesta tarvitaan valtavasti lisää.
Loppupäätelmä 2: On kuluttajien hämäämistä kiinnittää huomio luonnonkuitujen oletettuun maatumiseen vaatteen elinkaaren lopussa, jos kyse ei ole todella luonnontilassa olevasta kuidusta. Värjäämätön, käsittelemätön luonnonkuitu maatuu varmasti. Mutta vain todella harva tekstiili on millään tapaa käsittelemätön – ja kuinka moni muka käy kompostoimaan loppuunkuluneet vaatteensa? Silloin pitäisi myös joko olla varma että ompelulanka on mysö luonnonkuitua, tai leikata kaikki saumat pois. Jos taas luonnonkuitu joutuu kaatopaikalle, ei se siellä ihanasti maadu mullaksi kukkien kasvualustaksi, vaan mätänee kasvihuonekaasuja päästellen. (No vanhempieni luona laitetaan marjapuskien alle vanhat villapaidat estämään rikkakasveja ja marjojen multaantumista, ja siihen ne hiljalleen maatuvat, mutta vaatteiden kohtalona tämä lienee sangen epätyypillinen).